 |
 |
|
 |
 |
Eläimiä Ympärillämme elää monenlaisia eläimiä - pieniä ja isoja. Niitä on kaupungeissa ja maalla, ilmassa, vedessä ja metsässä. Kaikenlaisia luonnossa eläviä eläimiä ja lisäksi vielä kotien monenmoiset lemmikit. Ilman eläimiä elämä tuntuisi paljon tyhjemmälle. Ajatelkaapa vaikka metsää ilman linnunlaulua, vesistöjä ilman kaloja. Elämää ilman valkoisten joutsenten siipien suhinaa- ja kurkiaurojen liitelyä sinisellä taivaalla. Tyhjältä tuntuisi. Onneksi meillä on vielä näitä elämämme rikastuttajia, joista ikuistin muutamia kuvia.
|
|
Majesteettinen kurki. Kun kurki päästää laulun kevätaamuna ilmoille, se kuuluu kilometrien päähän.
Näillä pääskysten poikasilla on elämä vasta alussa.
Mutta ei kauankaan, kun pääskyset ovat jo lennossa ja asettuvat visertelemään antennin sakaroille.
Tiasella riittä työtä poikastensa ruokkimisessa. Seurasin tiasen liikkeitä ja sillä meni aina ruanhaku- reissulla 2-10 minuuttia.
Nelivyöjäärä.
Kun ajattelee tarkemmin, muurahaisyhteiskuntakin on suoranainen ihme.
Onko tämä se ns. Sarvijaakko?
Hämähäkki pesässään.
Vaskikäärme on noussut kivelle ottamaan aurinkoa.
Tämäkin "langanpätkä" on elävä, mutta mikä se on?
Pituus sillä oli noin 25-30 cm.
Jos tiedät, niin kerro ja lähetä postia:
olavi@kuvalehti.se
Sisilisko. Pieni, vaaraton eläjä.
Saku sammakko kosiomatkallaan ahaa...ahaa...
Suokuovi ihmettelee.
Kesyyntynyt Tikka napsimassa ruokaa nälkäänsä tiaisten talipallosta.
Töyhtöhyyppä
Sinisorsa päiväunilla.
Ahven on Suomen kansalliskala.
Kaunis on...
Karhu on arka eläin luonnostaan, mutta voi olla hyvinkin vaarallinen, jos se joutuu puolustamaan esim. poikasiaan.
Poro ei autoja pelkää.Tämäkin asettui keskelle tietä, aivan kuin kuvaamista varten.
"Kuolemaisillaan oleva Elefantti".
Mer infoGilla
|
|
|
|
 |