Aamuaurinko Holstinjärvellä
Suomen kesä on kerrassaan ihmeellinen. Tämä kuva on otettu 19.6 klo 01.27 yöllä ja aurinko jo paistaa näin lämpimästi.

Veneranta Holstinjärvellä

Venerannassa pidämme venettä ja perkkaamme kalat.


Katiskalla ja uistimella

Kesäisin kalastelemme "kotijärvellä" eli Puolangalla Kotilankylässä sijaitsevalla Holstinjärvellä. Järvessä on enimmäkseen ahvenia, mutta hyvällä tuurilla siikojakin saa aina muutaman. Ahvenia pyydystettäessä tavallisin pyyntiväline on katiska, heittouistin ja mato-onki. 


Saalis

Tällä kertaa oli saalis 24 ahventa ja yksi siika.


Perkkaaminen sääskien inistessä
Pikkuahventen perkkaaminen on aikaa vievää puuhaa, mutta onneksi ei tarvitse olla yksin. Ympärillä inisee tavallisesti miljoonittain sääskiä!

Ahven on maukas kala
Ahven on erittäin maukas paistinkala. Holstinjärvi on puhdasvetinen ja kaloissa ei ole mitään  sivumakuja.

Pannu tirisemään
Kun kalat on perattu, ei muuta kuin pannu tirisemään. Kesäillassa on mukava istuskella, kun linnut laulavat ja herkut ovat kypsymässä!

Hyvä saalis taas
Katiska on "laiskanmiehen" pyyntiväline, mutta harvinaisen tehokas. Toisaalta se on myös hyvä siksi, että kalat säilyvät katiskassa useita vuorokausia.   

Pököä pesään

Mitä tekisin näillä ahvenilla? Ahven on maultaan yksi parhaimmista ja siitä voi valmistaa monenlaista herkkua esim. tehdä ahvenkukkoa, paistaa pannusa tai vaikkapa savustaa.
Nyt päätin savustaa, ja ei muuta kuin pököä savustuspönttöön.


Leppälastuja ja katajia
Vähän leppälastuja, katajanoksia ja vielä pari sokerinpalaa pönttöön, niin että kalat saisivat hyvän värin ja ehkä vähän lisämakuakin.

Savustusaika
Ahventen koosta riippuen savustamisaika on noin 15-20 minuuttia.

Valmista tuli
No mustanlaisia tulivat, mutta näiden  maku on takuulla kerrassaan helkullinen.

Skriv en kommentar: (Klicka här)

123minsida.se
Bokstäver kvar: 160
OK Skickar...
Se alla kommentarer

| Svar

Senaste kommentarer

16.01 | 14:12

Hei! Nyt sinulla on jälleen mahdollisuus kommentoida ja ilmaista omia mielipiteitäsi näillä Kuvalehden sivuilla.

...
09.02 | 17:14
Taisto Koivisto har mottagit 1
01.02 | 19:43
Etusivu har mottagit 20
27.01 | 21:35
Päivän kuva har mottagit 1
Du gillar den här sidan
Hej!
Prova att göra en egen hemsida precis som jag.
Det är enkelt och du kan prova helt gratis.
ANNONS